Ongelmia ilmanlaadun kanssa? - meillä on ratkaisut!
Desinfinator Oy valmistaa tehokkaita, räätälöityjä ja turvallisia ilmanpuhdistusratkaisuja.
Tuotteillamme poistetaan kohteesta riippuen esimerkiksi hometta,
bakteereja, partikkeleja sekä muita ilman epäpuhtauksia ja hajuja. Ilmanpuhdistusprosessin tehokkuus pohjautuu ainutlaatuiseen tapaan soveltaa nanoteknologiaa
ja yhdistää useita tehokkaita puhdistusprosesseja.
Puolueettomat testitulokset ovat osoittaneet epäpuhtauksien poistuvan ilmasta laitteidemme avulla jopa 99-prosenttisesti.
Tuotteemme ovat pitkäjänteisen tutkimus- ja kehitystoiminnan tulosta. Yhteistyökumppaneinamme on toiminut tunnettuja alan tutkijoita tutkimuslaboratorioista ja
ilmanpuhdistusalan yrityksistä. Haluamme olla alan todellinen edelläkävijä, olipa kysymys laitteidemme tehokkuudesta, innovatiivisista
teknisistä ratkaisuista,
asiakaspalvelusta tai tuotteidemme ympäristöystävällisyydestä.
Desinfinator on perustettu vuonna 2004, minkä jälkeen sen toiminta on palkittu muun muassa Tuottava idea innovaatiokilpailun voitolla. Lontoossa toimiva
New Energy World Network valitsi Desinfinatorin myös hiljattain yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista yrityksistä Cleantech-alalla. Desinfinator Oy on
Cleantech Finlandin,
Sisäilmayhdistyksen,
Suomen Yrittäjien sekä
Suomalaisen Työn Liiton jäsen.
Be wise, think green.